Isä

isaEn koskaan
Olen miettinyt
Tuntenut
Arvasin kaiken
Tietämättäni mitään
Kai se oli varmaa
Tuhannesti anteeksi
Varmuuden vuoksi
Onhan se reilumpaa
Torilla juoda
Kolalimupehmistä
Auringon paahtaessa
Ainakin kolmeen kehoon
Lapsen kiukutellessa
Isän eläessä
Ennen kuolemaansa

 

Muuttolintuparvi POP Pankin katolla
Yksinäinen nuorallatanssija
sähkölinjalla ortodoksikirkkoon
Sano hyvästi
Tori on täynnä
Mustia torvisieniä
Elokuun poimimia
Herneitä eurolla litra
Omenat pudonneet puusta
Arkkiemuusta
Vasemmalle puolelle polkua
Jotta näkisi oikeankin
Viimeisinä vuosinaan
Amen

Huomioita Aki Cederbergin kirjasta Pyhiinvaellus

Sain tyttöystävältäni joululahjaksi Aki Cederbergin kirjan Pyhiinvaellus — Matkalla Intiassa ja Nepalissa (Salakirjat, 2013). Tapaninpäivänä nukuin pitkään ja keskityin sitten ahmimaan sen säälimättömästi kannesta kanteen. Kirjasta on kirjoitettu useampikin arvio, joista esim. Matti Rautaniemen on varsin hyvä. Mainitsen tässä pari seikkaa, jotka itseäni koskettivat.

Cederberg on vetävä tarinankertoja. Sen verran vilkaisin hänen englanninkielisiä kirjoituksiaan, jotta varmistuin, ettei tämä ole vain erinomaisen kääntäjän ansiota. Kirjan tunnelma on innostava ja sitä on vaikea jättää kesken.

Pidin erityisesti siitä, että Cederberg maalaili ulkoisia ja sisäisiä maisemia kautta kirjan eikä tarjoillut älylle liikaa opinkappaleita. Tässä opuksessa ei etsitä niinkään älyllistä tietoa ja irrallisia faktoja, vaan kokonaisvaltaista muuntumista, orgaanista kasvua, jota mieli ei välttämättä edes pysty artikuloimaan.

Kauttaaltaan kirjasta henkii halu päästä ilmiasujen taakse ilmiasua kuitenkaan väheksymättä — tarve osallistua kokonaisuutta kadottamatta. Cederbergillä tuntuu olevan vahva tarve ja pyrkimys löytää yhteys: yhteys kattavampaan itseen, yhteys omaan perinteeseen — vaikka sitten maailman toisella laidalla vielä elossa olevaa vierasta perinnettä vasten peilaamalla. Kerronta tihkuu ikiaikaista myyttiä sankarista, joka haluaa sitoutua johonkin itseään suurempaan tehdäkseen elämästään merkityksellistä, itsessään piilevästä potentiaalista konkreettista.

Ymmärrän hyvin Cederbergin riemun kun hän vaikeuksien kautta löytää etsimänsä, pääsee osaksi elävää perinnettä ja oppii lukemaan maailmaa sen kautta. Intialaiseen sadhu-perinteeseen lienee vaikea päästä sisään, mutta suomalaiseen, suomalais-ugrilaiseen, uralilaiseen tai pohjoismaiseen perinteeseen ei oikein ole edes polkua. Ongelmana on nimenomaan perinteiden katkeaminen ja fragmentaarisuus, joista Cederberg puhuu — se että meillä on vain sekalainen kasa jäänteitä (nekin pitkälti kristinuskon muuntelemia) eikä yhä elävää, vuosituhantista perinnettä. Monia yrityksiä on tehty, monenlaisilla menetelmillä, mutta kriittistä massaa ei välttämättä ole vielä ylitetty, jotta voitaisiin sanoa perinteiden syntyneen uudelleen tai vironneen. Perinteeseen juurtuneet väkevät sivulliset ovat kuitenkin kelpo siemen, josta saattaa vielä itää jotain elinvoimaista.

Kannattaa lähteä metsään. Puut kasvavat siellä!