Kohti suurempaa itsenäisyyttä

Mietin näin itsenäisyyspäivänä mitä itsenäisyys itselleni merkitsee.

Aikuisiän kynnyksellä, muutamia päivä ennen potkiaisia ja abiristeilyä, luin P.D. Ouspenskyn kirjan The Psychology of Man’s Possible Evolution. Muistan vieläkin hämmennykseni kun Ouspensky lateli Gurdjieffiltä oppimiaan teesejä. Olin kyllä ennenkin kuullut ajatukset, ettei ihminen tunne itseään eikä ole niin kehittynyt kuin kuvittelee. Mutta että ominaisuudet, joita pidämme itsestäänselvinä, ovatkin käytännössä rikkinäisen koneen sattumanvaraisia päiväunelmia. Vapaa tahto, yhtenäinen minuus, tahdonalainen toiminta… Kirjan argumentit ja esimerkit pudottivat 18-vuotiaissa aivoissani arkipsykologian perusolettamusten pohjan, uskoni itsenäisyyteen. Alkushokin perään Ouspensky kuitenkin jatkoi, että pitkän ja intensiivisen työskentelyn kautta on mahdollista tulla tietoisemmaksi itsestään, saada pysyvä minuus ja tahto.

Helposti seuraan vaikkapa nykyisen hallituksen toimintaa huomaamatta, että vastaavanlainen karuselli pyörii sisälläni. Toimintani on täysin päätöntä ja kumoaa kerta toisensa jälkeen itsensä. En vain huomaa sitä, ellen halua katsoa hyvin, hyvin tarkkaan, kauan ja kaikissa tilanteissa. Ouspenskykin tarjosi ensiavuksi perinpohjaista itsehavainnointia. Juhlin kyllä itsenäisyyttä, mutta yritän muistaa, että itsenäisyyteni taso vaihtelee hyvin paljon tilani mukaan. Sen mukaan miten läsnä olen ja mitkä osat minusta läsnä ovat. Jotain itsenäisyydestäni kertoo sekin, että haluan julkaista itsenäisyyspäivänä lainauksen, joka parikymmentä vuotta Ouspenskyn kirjan jälkeen lienee eniten vaikuttanut elämääni. Olen samassa kaaoksessa kuin teininä, mutta työ kohti itsenäisyyttä jatkuu.

Loppujen lopuksi kaikki Gurdjieffin muotoilemat ideat, jotka perustuvat muinaisiin oppeihin, voidaan testata henkilökohtaisen kokemuksen kautta. Se kuitenkin edellyttää pitkää orgaanista muutosprosessia (’tietoista työtä ja tarkoituksellista kärsimystä’).

Sisäisen kehityksen polku alkaa ensimmäisestä askeleesta, halusta kyseenalaistaa kaikki, etenkin oma itsensä, ja olla avoin tietyille tavanomaisen kokemuksensa ja ymmärryksen tuolla puolen oleville vaikutteille. Voimme pohtia monia näistä asioista — ja niitä onkin opiskeltava syvällisesti — mutta teoretisoiminen ei johda mihinkään. Kaikki on koettava suoraan. Tämä on mahdollista jos muistamme kaksi asiaa:

— Kaikki todellinen työ tapahtuu tässä hetkessä. Vaikka kuinka ajattelisimme tai tuntisimme jotain mennyttä tai mahdollisesti tulevaisuudessa tapahtuvaa, se ei muuta mitään. Vain tässä hetkessä, tässä ja nyt, tapahtuva työ voi saada aikaan todellisia muutoksia.

— Kaikki todellinen työ on lopulta maadoitettava kehoon ja sen vaikutukset ovat fysikaalisia. Työllämme täytyy olla vakaa pohja tietoisuudessa fyysisestä läsnäolosta, tässä ja nyt, tässä ihmiskehossa. Kaikki ajatukset ja tunteet ovat luonteeltaan biokemiallisia, sähkökemiallisia. Kaikki on ainetta ja energiaa. Siksi työmme täytyy pohjautua fyysiseen maailmaan.

Lainauksen lähde: R.A. Reinstein: Huomioita todelliseksi tulemisesta (Notes on Becoming). Suomen Gurdjieff-Seura ry, 2013, s. 43-44.

[Suomennos:] Joseph Azizen artikkeli Gurdjieff ja ”nautinto”

Gurdjieff ja ”nautinto”

Joseph Azize

Tämän artikkelin materiaalina on Adien vetämän torstain iltaryhmän kaksi perättäistä tapaamista Newportissa marraskuun 7. ja 14., 1985. Tiedoksi niille, jotka eivät ole koskaan kuulleet hänestä, George Adie oli Ouspenskyn oppilas noin vuodesta 1934 alkaen ja Gurdjieffin oppilas vuosina 1948 ja 1949. Toinen painos hänen kirjastaan ”George Adie: A Gurdjieff Pupil in Australia” on lähes viimeistä silausta vaille valmis.

Ajattelin, että olisi kiinnostavaa seurata kuinka sama mies, lääketieteen ammattilainen, tuo kahteen peräkkäiseen iltaan kysymyksen. Kysymysten ja Adien vastausten välillä on jatkumo. Seitsemän päivän aikana tapahtuvan muutoksen näkeminen on sinänsä kiinnostavaa kaikille henkistä polkua kulkeville, mutta saattaa myös lisätä Gurdjieff-ryhmissä käyvien ihmisten luottamusta.

7.11.1985

Patrick esitti kysymyksen: ”Kaikki on taas kaaoksessa, Adie. Asiat eivät ole hallussani. Elämäni on pateettista ja onnetonta, tunnen olevani täysin sekaisin. Toinen lääkäri johtaa yliopistoa. Viiden viime kuukauden aikana olen työskennellyt yksikössä, jonka lääkäreihin hän kuuluu. Tiistaisin autan häntä koko päivän hänen henkilökohtaisessa työssään. Mutten opi siitä mitään. Muut lääkärit antavat minun leikata potilaita. He eivät ainoastaan oleta henkilökunnan auttavan heitä omissa töissään. Olen tehnyt töitä kyetäkseni vain hyväksymään tämän ja olemaan valittamatta. Mainitsin asiasta toiselle spesialistille ja hän sanoi, ettei minun pitäisi suostua siihen. En tiedä pitäisikö minun ottaa asia puheeksi esimieheni kanssa vai mitä. En hyödynnä tätä tarpeeksi hyvin sisäisen työn kannalta.”

”Tämä on arkielämän ongelma,” Adie vastasi, ”ei sisäisen työn ongelma, enkä arvaa sanoa mitä pitäisi tehdä. Mutta se miten käytät tilannetta sisäisen työsi materiaalina on aivan eri asia. Jos aiot käyttää tilannetta työssäsi, sinun on oltava siitä erillään. Et voi samaan aikaan olla sotkeutuneena siihen ja käyttää sitä.”

”Mutta niinhän minä olen yrittänyt tehdä.”

”Et Patrick ole, olet ollut sotkeutunut tilanteeseesi. Ja mielestäni voisit nyt yrittää selvittää sotkusi. Älä aloita yrittämällä ratkaista asiaa Työn avulla. Työtä tehdään vain olemis-tilasi vuoksi. Haluat pystyä aistimaan olemis-tilasi kun olet tämän henkilön kanssa. Pidä huoli siitä ja muut asiat etenevät. Asiat järjestyvät tavalla tai toisella. Jos olet läsnä, oikea vastaus ilmestyy, tai vastaus ilmestyy, mutta sinun täytyy yrittää itse selvittää se.”

”Joka tapauksessa jos onnistuisit käyttämään tilannetta sisäisen työsi apuvälineenä, asiat sujuisivat paremmin jo pelkästään siksi, että olisit enemmän läsnä, hereillä ja sinulla olisi enemmän resursseja.”

”Mutta tämä ei ole syy olemisemme todellisuuteen havahtumiselle. Niin tehdään, jotta näkisimme kaaoksemme, näkisimme orjuutemme, näkisimme tämän kurjuuden. Miksi sinun pitäisi pilata koko elämäsi sen takia, että kyseinen ihminen on sellainen kuin on? Olkoonkin, ettet saa yhtä paljon kokemusta kuin muuten saattaisit saada, muttei se maailmanloppu ole. Palvelujakso päättyy kuuden kuukauden kuluttua ja sitten se on ohi. Ja sen voisi aivan yhtä hyvin lopettaa hyvissä väleissä kuin huonoissa väleissä. Ehkä se maksaa itsensä myöhemmin takaisin, sitä ei voi tietää. Mutta tämä ei ole sisäistä työtäsi: sisäinen työsi koskee kykyäsi seisoa selkä suorana kaikissa tilanteissa. Tässäpä siis tietynlainen vaativa ehdotus. Yritä ymmärtää mitä nyt sanon. Yritä saada jotain itsellesi. Tarinassasi päivittäisestä työstäsi ei ole mitään mistä olemisesi hyötyisi. Sellaisena kuin olet, olotilasi ei ole vapaan ihmisen olotila. Pidä eri asiat erillään, se muuttaa kaiken. Harjoita valmistautumista itseäsi varten ja pidä ansiotyö siitä erillään.”

”Selvästikin jos aiot olla negatiivinen, kaikki tulee menemään pieleen. Se on ensimmäinen asia. Piru vie kun tämä tyyppi on sellainen ja tällainen. No, antaapa hänen olla millainen on, mutten aio itse olla onneton sen takia millainen hän on.”

”Se onkin se vaikea osuus,” Patrick sanoi, ”kuinka tehdä sisäistä työtä? Työskennelläänkö sen takia, ettei oltaisi onnettomia?”

”Päämääräsi on tässä tärkein asia. Jos tavoitteeseesi kuuluu olla tasapainoinen, ymmärtää ihmisluontoa paremmin, ja se, etteivät elämän sattumat kaada sinua kumoon, työskentele tilanteen kanssa siihen malliin. Siten et hämmenny niin pahasti sen takia, että asiat menisivät sekaisin. Sisäistä työtäsi on valmistautuminen ja suunnitelmasi aistia ja liikkua kohti sisäistä päämäärääsi elämän käänteistä riippumatta, sekä vapautesi kaikissa ja aivan millaisissa tahansa tilanteissa. Kokeile tällä viikolla ja ota asia uudelleen esille ensi viikolla.”

”Elämä on kyllä pakollista, mutta siihen sisältyy myös jonkin verran valinnanmahdollisuuksia. Siinä on molempia. Emme voi ottaa vain yhtä puolta ja jättää toista. Mekaanisuuden kehässä ei voi löytää vapautta. Voit tehdä yhteistyötä korkeampien voimien kanssa ja tulla nostetuksi kehän yläpuolelle, ja silloin sinulla on vapaus ilmestyä haluamaasi kohtaan kehällä minkä tahansa tarvitsemasi tietoisen asenteen kanssa. Meidän on pakko elää alkuperäisessä elämässä, mutta se on hieman vähemmän pakottavaa koska olemme enemmän läsnä. Ja niin meillä on molemmat elämät: tämä elämä ja toinen elämä. Ei ole mitään hyötyä olla henkilö, joka voi hymyillä vain kun hän on kannattanut voittajaa: minun on kyettävä hymyilemään vaikka veikkaamani hevonen juoksisi takaperin. Ymmärrätkö. Ota asia uudestaan esille ensi viikolla.”

Sinä iltana Adie ei suoraan vastannut Patrickin kysymykseen pitäisikö työskennellä sen takia, ettei olisi onneton, mutta vastaus tuli seuraavalla viikolla kun Patrick oli kokeillut Adien neuvoja käytännössä.

14.11.1985

Patrick: ”Herra Adie, pyysit minua palaamaan aiheeseen, jonka viime viikolla otin esille. Kykenin hienoisesti muuttamaan tapaa, jolla näen kyseisen ihmisen. Tein vain pienen muutoksen, mutta juuri sinä päivänä hän jostain syystä antoi minulle paljon tehtävää, monimutkaisempia asioita. Olin halunnut sitä tiukalla ja jännittyneellä tavalla, ja sitten kun en enää halunnut samalla tavalla, se annettiin minulle. Sen sijaan, että rypisin asiassa, päätin kohdata itseni aina puolen tunnin välein ja viikko on sujunut paljon paremmin.”

”Tämän seurauksena jopa näytät erilaiselta,” Adie sanoi. ”Ilmeesi on erilainen. Kun olemme jännittyneitä, liikumme eri tavalla, törmäilemme asioihin. Saamme ihmiset tuohtumaan eikä meissä ole elämää.”

”Hassua on,” Patrick sanoi, ”että vaikka olen onnellisempi töissä, kun menin juhliin, ihmiset sanoivat, etten ole niin hauska kuin ennen.”

”Sitten sinun täytyy näytellä roolisi. Päätä kohtaatko nämä ihmiset vai et? Jos kohtaat ja menet juhliin, näyttele roolisi. Sinun on päätettävä etukäteen. On näyteltävä tietoisen ihmisen roolia eikä hän kulje ympäriinsä hankkimassa vihollisia muuttamalla käytöstään. Ehkä muutamasta henkilöstä täytyy päästä eroon: se on ok. Joskus täytyy sanoa, että haluaisin tulla, mutten voi, koska minulla on niin paljon tekemistä. Ole taitava keksimään syitä: sinulla on paljon tekemistä, joten et pääse.”

”Mutta tavoitteeni on olla paikalla. Päämääräni on tietää mitä tapahtuu. Vaikeutesi oli erityisen negatiivinen asenne, kärsimys ja energian menettäminen elämänolosuhteittesi keskellä. Nyt olosuhteet ovat hieman muuttuneet. Hyödynnä niitä.”

”Tiedätkö mitä Gurdfjieff sanoi? Hän sanoi: ’Kaikki nautinto on paskaa’. Hän sanoi sen tietty tarkoitus mielessään, tahallaan. Kadotamme itsemme nautintoon. Hän kuitenkin tarkensi ja lisäsi: ’ellei sitä ole tarkoituksellisesti suunniteltu työni tarpeita varten’. Mutta sitten on ymmärrettävä mitä tämä tarkoittaa. Kukaan ei pystynyt ilmentämään suurempaa nautintoa kuin hän.”

Viime viikolla valitit kun yritit tehdä sisäistä työtä, ettet olisi onneton. Ehkä näet nyt, että sisäistä työtä tehdään olemisen vuoksi. Unohda toistaiseksi, ”ettet ole” yhtikäs mitään. Ponnistele vain ollaksesi läsnä, päämääräsi vuoksi, intentionaalisesti; sitten kurjuus tai nautinto, kaikki on samasta ykseydestä.”

***

Julkaistu Joseph Azizen luvalla. Suomennos Petri Laakso. Alkuperäinen artikkeli löytyy osoitteesta: http://www.gurdjieff-internet.com/article_details.php?ID=389&W=78

Riimurunokalenteri

luukku

Kiinnostukseni riimuihin heräsi 90-luvun alkupuolella kun tapasin runologi/uusperinteilijä Stephen Flowersin (1953-). Kävin läpi hänen Midgardin yhdeksän ovea -harjoitusohjelmansa, jonka tarkoitus oli auttaa sisäistämään Flowersin rekonstruoima kahdenkymmenenneljän riimun järjestelmä (vanhempi futhark). Systeemin perustana ovat ne jäljet, joita riimuista on jäänyt, ennen kaikkea riimujen merkityksiä tiivistävät riimurunot (ks. esim. Ragnar’s Ragweed Forgen The Rune Poem Page, josta runot löytyvät alkuperäiskielellä sekä suuntaa-antavana englanninnoksena).

Julkaisen täällä omat riimurunoni esimakuna riimukirjaan, jota olen kirjoittamassa. Runot heijastelevat omaa ymmärrystäni niistä periaatteista, jotka olen parinkymmenen vuoden aikana riimuihin oppinut liittämään. Tulkoot ulos yksi päivässä joulukuun ensimmäisestä alkaen niin juhlistavat samalla auringonpaluun odotusta.

riimukalenteri

 

Miten elää?

Huomasin taas potevani angstia, jota olen potenut parikymppisestä: miten elää, miten käyttää aikansa mielekkäästi ja hyvin. Monenlaista olen jo ehtinyt kokeilla. Entistä enemmän olen alkanut kyseenalaistaa millaiset valinnat ovat edes mahdollisia, millaiset vain silmänlumetta.

Käteeni sattui yksi lempikirjoistani, Lizelle Reymondin (1899-1994) To Live Within (Morning Light Press, 2007). Reymond kertoo kirjassaan kohtaamisistaan bengalilaisen etsijän, Sri Anirvanin (1896-1978), kanssa ja välittää hänen ajatuksiaan. Nämä pari katkelmaa Anirvanin kirjeistä Reymondille osuivat tänään johonkin (suomennos omani):

Kellu vain eteenpäin. Tee asiat ikään kuin sinulla ei olisi muutakaan tekemistä. Kun minulla on ongelma, tekeydyn vain tyhjäksi ja odotan. Niin Suuri Luontokin tekee. (15.3.1959; s. 271)

Älä kiinnity mihinkään! Älä takerru mihinkään! Vain näin elämän virta johdattaa sinut törmäyksittä Tyhjyyden valtamereen.

Ajoittain on parasta unohtaa kaikki, jopa koko päiväksi. Sitten asiat kiiruhtavat paikalle itsestään, aivan kuin elämän virtaus kuljettaisi ne paikalle. On opeteltava kellumisen mahdollistava temppu. Joki ei koskaan virtaa takaisinpäin. (24.8.1956; s. 271)

Tehdä ei voi,
mutta katsoa
ja nähdä Yhden olennon,
ja olla Sen kanssa.
(s. 191)

Todellakin, miten elää niin, että jokin olennainen pysyy pinnalla?